torstai 22. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!

Heippa hei pitkästä aikaa! Tuntuu, että kaikki tytön tekeminen on jäänyt todella vähälle tänä vuonna. Tai vaikka jotain olisi tehnytkin, se on jäänyt kesken tai siitä ei ole ollut aikaa tänne päivittää. Aika on mennyt talon rakentamiseen. Tai enhän mä sitä ole rakentanut, mutta kaikki jotka sen ovat läpi käyneet, ymmärtävät mitä tarkoitan. Raksalla ollaan jo siinä pisteessä, että mäkin voin tehdä siellä vähän jotain muuta kuin siivota :) Tilasin ajat sitten Ebaysta tuollaisia tähtiä ja kävin ne sitten yksi päivä liimailemassa tytön tulevaan huoneeseen. Ihanaa kun alkaa muka olla niin valmiin näköistä vaikka ei ole vielä lattioitakaan :)



Tytön kanssa testattiin soodataikinaa ja näistähän tuli oikein kivoja. Sitten kun meillä on ensi vuonna oikein joulukuusi, nämä pääsevät siihen koristeiksi. (mikäli pysyvät ehjänä kaikessa muuttohärdellissä ja muussa)


Toivottavasti ensi vuosi toisi vähän eloa tähän blogiin, ainakin mulla on jo miljoona ja yksi ideaa uuteen kotiin..!!

Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille! <3




keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kesäkakku

Juhannuksen kunniaksi leivoin kakun. Testausta odotti tämä ohje, jonka bongasin aiemmin keväällä. Marjoja tahdoin enemmän ja sokeroituja ruusunterälehtiäkin piti päästä kokeilemaan (olisivat varmaan onnistuneet paremmin, ellei olisi tarvinnut keräillä niitä kaatosateessa).


Kakku oli hurjan hyvää! Jotenkin britamainen pohja tuosta tuli, vaikkei valkuaisia erikseen vatkattukaan. Ja marjat toivat sopivaa raikkautta vastapainoksi. Kannattaa kokeilla! Itsellä on parhaillaan uunissa jo toinen.


perjantai 24. kesäkuuta 2016

Louhisaaren juoma

Lapsuuden kesinä mökillä juotiin monesti mummun tekemää Louhisaaren juomaa. Jostain se tuli taas mieleen ja päätin kokeilla itsekin juhannukseksi. Ohjetta katsoin vähän sieltä sun täältä, eipä niissä suurempia eroja ollut.


Louhisaaren juoma

4-5 l mustaherukan lehtiä
2 sitruunaa
5 dl sokeria
5 l vettä
herneen kokoinen pala hiivaa

Huuhtele mustaherukan lehdet. Pese sitruunat, kuori, poista valkoinen osa ja viipaloi. Laita sankoon lehdet, sitruunan kuoret ja viipaleet, sokeri ja kiehuva vesi. Jäähdytä kädenlämpöiseksi. Liota hiiva haaleaan veteen ja sekoita joukkoon. Jätä kannella peitettynä huoneenlämpöön. Pullota seuraavana päivänä ja säilytä viileässä. Juoma on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua.


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Ei kesää ilman villasukkia

Viikonloppuna juhlittiin 80-vuotiasta mummua ja 90-vuotiasta pappaa. Lahjoja ei kuulemma saanut viedä, muttei sitä aivan tyhjin käsinkään viitsinyt mennä. Neuloin kummallekin villasukat. Mummu kun on suvulle neulonut vuosien saatossa lukemattomia villasukkia. Lankana Novitan 7 veljestä, se nyt vain sopi niin hyvin. Mummun sukkien ohje täältä, tosin erilaisella kantapäällä. Vaarin sukkien varren mallikuvio täältä, jalkaterän neuloin vain sileää.


maanantai 20. kesäkuuta 2016

Kesä on täällä

Ihan hunningollehan tässä blogiin kirjoittamisessa taas kevään tullen jouduttiin. Vapaa-aika on kulunut puutarhassa, on uusittu ja laajennettu kukkapenkkiä, kruopsutettu vähän siellä ja täällä, laitettu kasvihuonetta ja kasvimaata ja ties mitä kaikkea.  Nyt on ensimmäinen kesälomapätkä ja aikaa kirjoittaa taas tännekin. Ehkäpä kuvapläjäyksellä on hyvä aloittaa.

 














sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Pitkästä aikaa

On siitä taas hetki vierähtänyt kun mitään käsityöhommia on kerenny tekemään. Tälläkään kertaa mitään kovin ihmeellistä tekeillä ole, mitäpä muuta näppärää kun isoäidinneliöitä. Helpot jättää kesken ja kaivaa esiin kun taas kerkiää tekemään. 
Tosta eco cottonista ajattelin tehä jonkun peiton, hitaasti mutta varmasti. 
Vielä noi muutamat palaset saavat toimia sisustuselementtinä... 

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Popcorn-kakku

Viikonlopun testileipomuksena oli popcorn-kakku, ja olihan se hyvää! Kiltisti noudatin ohjetta muuten, mutta taloussuklaan korvasin Fazerin sinisellä. Noin iso määrä tummempaa suklaata ei oikein napannut. Varmasti tulee tehtyä uudelleenkin, murennetulla kannella tosin. Sen verran haasteellista tuon leikkaaminen oli.


Mukavaa viikon jatkoa!