keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Laiskotuksen multihuipentuma ja pari loistavaa kirjaa

Voisin kuulkaa keksiä lukemattomia hienoja tai järkeviä syitä blogihiljaisuudelle, mutta todellisuudessa suurin syy virkkausten keskeneräisyyteen on laiskotuksen multihuipentuma. Ei suinkaan sellainen, jossa ei virkata edes yhtä ketjusilmukkaa, pylväästä nyt puhumattakaan, vaan sellainen, jossa ei jakseta nousta sohvanpohjalta hakemaan lisää lankaa loppuneen tilalle viereisestä huoneesta. Ymmärrätte varmaan.

Toinen yhtä hyvä syy on kirjat. Viime vuosi oli lukemisen saralla surkea, tammikuu hieman pirteämpi ja nyt helmikuussa voisin vain lukea sivu toisensa, luku toisensa, kirja toisensa jälkeen. En nyt kuitenkaan aio kirjoittaa niistäkään, niin paljon kuin hyviä kirjoja rakastankin. Löytäisin tuskin tarpeeksi kuvaavia ja ylistäviä sanoja ja lässäyttäisin kaiken. Mutta viimeisimmät, Jeffrey Eugenidesin Middlesex ja Hélène Grémillonin Uskottuni olivat kerrassaan loistavia, kumpikin omalla tavallaan. En linkitä nyt mihinkään, koska en osaa valita, mihin linkittäisin. Googlettakaa.

Ja lopuksi vielä langoista. Onko kenelläkään kokemusta näistä? Ihanat värit, mutta 70% polyakryylia epäilyttää.

(Kamerani ladattavat patterit unohtuivat kummipojan itkuhälyttimeen, enkä laiskana ole saanut laitettua uusia. Siitä kuvattomuus.)

Ei kommentteja: