torstai 27. marraskuuta 2014

Kotilampaat

Harhaanjohtavasta otsikoinnista huolimatta luvassa ei ole lampaita. Ainakaan vielä. Sen sijaan seuraa paljastus: vaikka hyvin istuvat ja ohuehkosta langasta tehdyt villasukat ovat mielestäni todella kauniita ja pidän siitä, etteivät ne saa jalkoja näyttämään paksuilta pölkyiltä, tassuttelen kotona lähestulkoon aina lörpähtäneissä paksuhkoissa vanhoissa villasukissa, joiden kantapää on missä sattuu. Toisin sanoen äidin ja mummun vuosia sitten neulomissa, jotka ovat käytössä nuhjaantuneet ja jotka ovat muotoutuneet oikeaan ja vasempaan jalkaan.


Sunnuntaina paikallisilta joulunavausmarkkinoilta löytyi 100 % eteläpohjalaista lampaanvillaa olevaa lankaa. Siinä ei ollut mitään ylimääräistä tai keinotekoista, ja lankakin oli vain kevyesti pesty. Ostin kaksi 100 g vyyhtiä tuollaista kolmisäikeistä vaaleanharmaata. 


Tiesin heti, että neuloisin suuunnilleen Isoveljen paksuisesta langasta itselleni kotisukat. Malli mietitytti hetken. Noinkin peruslanka vaati mielestäni perinteisen mallin, mutta jotenkin se tuntui tylsältä. Pienen selailun jälkeen päädyin tuollaiseen sivupalmikkoon. Linkittäisin ohjeen, mutta Novitan mukaan sivua ei löydy. Ohje oli 7 veljekselle, neuloin nelosen puikoilla.


Olen aivan rakastunut. Niin ihanan lämpöiset ja pehmoiset ja juuri sopivan löysät.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kransseja, osa 1

Tein viime vuonna yliannostukseen saakka kransseja, lähemmäs 50. Tänä vuonna en ajatellut tehdä ainoatakaan. Sitten niitä alettiin kysellä, ja ajattelin, että voisihan sitä muutaman vääntää. Muutamasta tuli kahdeksan. Tässä ensimmäisiä, töihin, työnantajalle ja työkaverille.




Homma jatkuu terassilla vielä kolmen kranssin verran valoisina vapaahetkinä, toisin sanoen sunnuntaisin.

torstai 20. marraskuuta 2014

Pienten jalkojen lämmittäjät

Panttasin näitä jonkin aikaa, ettei Eikku näkisi, mutta enpä sitten malttanutkaan kauempaa. Sanon sille, ettei saa käydä blogissa. Näin tämän ohjeen ja oli pakko päästä virkkaamaan Eikun vauvalle töppöset. Jotenkin muistin, että valkoista Novitan Tempoa olisi joku jämäkerä, mutta eipäs ollutkaan. Harmaalla mennään, sopiihan sekin.


Kovin olivat helpot ja nopeat virkata. Eipä niin pienille jaloille mitään suuritöistä saisi tehtyäkään. Vähän tuo koko epäilytti, ohjeen mukaan puolivuotiaalle, mutta onhan vauvoilla käsittämättömän pienet jalat.


Käsityömessuilta löydetyt ihanat puunapitkin löysivät paikkansa!


tiistai 11. marraskuuta 2014

Villasukkakierteessä

Tänä syksynä on tullut neulottua villasukkia. 10. pari jää ihan itselle. Ohjeena tämä, mutta tein pidemmällä varrella. Josko seuraavaksi jotain muuta, sukkakiintiö alkaa olla hetkeksi täynnä.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Tyttö tuli taloon

Viimeisestä päivityksestä on vierähtänyt tovi, mutta siihen on hyvä syy. Vauva muutti taloon ja aika on käytetty pääasiassa toisiimme tutustuen. Olen kyllä yllättynyt siitä, miten paljon vauvat nukkuu! Olisihan tässä periaatteessa ehtinyt tekemään jotain, mutta ei ole oikein ollut huvitusta käsitöihin. Viikonloppuna aloin olla jo itse sen verran paremmassa kunnossa, että lähdimme koko perheen voimin vaunulenkille. Se oli vauvan ensimmäinen ulkoilu ja mun lenkki ensimmäistä kertaa yli kuukauteen. Kyllä tuntui mahtavalle olla raittiissa ilmassa! Samalla keräsimme oksia kun halusin myös toteuttaa tämän oksaidean. Miiahan tämän oli jo tehnytkin. Tosi huono kuva, alkaa taas tekemään mieli kunnon kameraa.


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Vieläkin sukkaa

Vielä toisetkin ryppyvarsisukat tuli tehtyä, tällä kertaa Nallesta ja hieman pienempinä. Ne menivät pienelle tytölle, jonka lempiväri kuulemma on tummanpunainen (ja vaaleanpunainen), ainakin tällä hetkellä.


Täällä näytti hetken valkoiselta. Sen kunniaksi vaihdoin talvisemmat muumimukit eturiviin. Tehtiinpä eilen juoduille isänpäiväkahveillekin joulutorttuja lasten kanssa.


Tämä tahtoi kukkia eikä voinut vastustaa anemonea. Tulipa siinä kukkakaupantädin kanssa jutellessa huomattua, että pidän enemmän talvikauden kukista. Paitsi pioneista, pionit ovat ihania.


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kynsikkäät miehelle

Mies halusi kynsikkäät. Joojoo, vastasin, kun se kysyi, voisinko tehdä sellaiset. Ainoat neulomani lapaset ovat ne muinaiset käsityötuntien pakolliset, joista ensimmäinen oli niin tiukalla käsialalla, ettei se meinannut mahtua käteen, ja toiseen olisi mennyt isompikin räpylä. Tulisipa nyt sitten opeteltua se peukalokin, suunnitteilla kun on ollut jo muutaman vuoden. Melkein hävettää myöntää, että villasukka menee tuosta vain, mutten ole jaksanut edes ajatella peukaloa.

Aloitettu kerä 7 veljestä, puikot 3,5 (paitsi sormissa 3, kun en siihen hätään löytänyt toisia samankokoisia), mahdollisimman yksinkertainen ohje ja tuumasta toimeen. Tässä oli peukalokiila, josta en lapasissa tykkää, joten se siitä peukalon opettelusta samalla. Jokseenkin epäuskoisena tuijotin koko tekelettä, kun siinä parhaimmillaan oli 8 puikkoa yhtä aikaa. Mutta hei, ihan kynsikkäiltä ne näyttää!