tiistai 17. helmikuuta 2015

Pullan leipominen on tekniikkalaji

Muutin aikoinaan kotoa pois kerrostaloasuntoon, jossa viihdyin reilut kuusi vuotta. Meidän rappu oli aika mummovoittoinen ja siellä tuoksui usein pulla. Innostuin toisinaan itsekin leipomaan tuoksun houkuttelemana. Tein ohjeen mukaan, ja uunituoreina pullat olivat hyviä, mutta sen jälkeen niistä tuli kovia ja kuivia ja jauhoilta maistuvia. En ymmärtänyt ollenkaan, noudatin ohjettakin tarkasti. Pullanhan piti olla aika yksinkertainen juttu. Muutaman epäonnistumisen jälkeen turvauduin mummun apuun.

Silkasta viime vuosien onnistumisen riemusta raotan teillekin mummun pullasalaisuuksia (ei ne oikeasti ole sen enempää salaisia kuin erikoisiakaan).

1. Heivaa ohje ennen jauhojen lisäämistä. Nesteen, sokerin, suolan, kardemumman ja munan määrän vielä voi ohjeen mukaan mitatakin, mutta jauhoja ei. Jauhot lisätään näppituntumalla. Ja kuten lettutaikinasta tiedetään, ne turpoavat nesteessä. Mummun mukaan pullataikinasta tehdään niin löysä, että sen juuri saa leivottua. Niin saa pehmeää pullaa. Se, minkä paksuista taikinaa saa leivottua, onkin sitten kokeiltava, mutta kertaakaan en ole jauhoja laittanut niin paljoa kuin ohjeessa.

2. Sitko. "Älä hipellä sitä taikinaa", sanoi mummu. Kunnolla vaan nyrkistä, hyvä paikka purkaa kaiken maailman ahdistukset, patoutumat ja stressit. Sitkoa on tarpeeksi sitten, kun taikina venyy läpikuultavaksi ennen repeämistä. Saattaa vaatia vähän käsivoimia.

3. Malta kohottaa, sekä ennen leipomista, että ennen paistamista. Ei silti kannata unohtaa taikinaa liian pitkäksi aikaa, se nimittäin elää. Itse olen kerran kaapinut kulhosta yli kohonnutta pullataikinaa kylppärin lattialta (kohotin lattialämmityksellä) ja voin kertoa, että siitä oli hauskuus kaukana.

Kivaa laskiaistiistain iltaa kaikille, toivottavasti saitte pullaa! Itse leivoin jo sunnuntaina, ja taisi olla kiire päästä herkuttelemaan, kun kuvatkin unohtuivat.

Ei kommentteja: