torstai 27. elokuuta 2015

Kummipojan synttärikortti

Niin kun tuosta edellisestä postauksesta saattoi jo arvailla, lisää askartelua ja leimoja tiedossa. En muista, että pienenä olisin ollut niin askartelun perään, mutta täytyy näin vanhempana korvat sekin menetetty aika. Tää on meinaa niin ihanaa! Varsinkin, kun nykyään on ihania papereita, leimasimia, paperileikkureita ja siis listahan on aivan loputon.
Valitsin kummipojan korttiin metsäteeman. Löytyi tollasta puukuosipaperiakin.
Maailman ihanin kettuleimasin! Luonnollisesti sopi metsäteemaan...
Nämä silikoonileimasimet olivatkin uusi tuttavuus. Eli kuvioleima ja toi läpinäkyvä muovi, mihinkä tuo leima kiinnitetään myydään erikseen. Noita muovihommeleita on eri kokosia tarpeen mukaan. On kätevää kun ovat läpinäkyviä, auttaa kuvion kohdistamisessa suuresti!
Tietty päivänsankarin pakettipussukka piti vielä askarrella.
Kyllä tää askartelu on vaan niin mukavaa! :)






sunnuntai 23. elokuuta 2015

Lapsen sukkaset

Naapuriin syntyi hiljattain pikkuneiti. Sehän sai hyvän syyn neuloa jotain pientä ja suloista, joten pikku sukkaa pukkaa! Tuolla valepalmikolla saa kyllä aika kivat vauvansukat tehtyä. Lankana käytin Novitan bambua ja tuli sitten niin pehmoset että!
Noille sukille ajattelin askarrella pikku pussukan ja vähän korttihässäkkää. Oon aivan sairaan innostunu leimasimista, korttien ja lahjapussukoitten väkertämisestä. Kiitos systeri tästä... Saa niin oman näkösiä tehtyä. 
Ei oo hinnalla pilattuja ja saa paljon kaikkea kivaa aikaseksi. Se vaan, että julmetun koukuttavaa puuhaa tuokin on. Seinäjoelta saa ainakin Paperinauhasta ihania leimasimia. Sekä kaikkea muuta mukavaa.

torstai 20. elokuuta 2015

Melkein vegaanista leivontaa

Minulla on ollut jo pidempään jemmassa tarpeen varalle tämä vegaanisen vadelmapiirakan ohje. Soijajugurtti alkoi uhkaavasti lähestyä parasta ennen -päiväänsä, joten mikäpä sen parempi syy vihdoin testata tuo ohje. Tosin leivoin piirakan tavalliseen maitoon ja voihin, kun kasvimargariinia ei ollut tarpeeksi, enkä viitsinyt kauramaitopurkkia avata puolen desin vuoksi. Vadelmatkin korvasin mustikoilla, joita on taas pakastin pullollaan. 


Mustikat näyttävät hukkuneen jugurtin alle, vaikka niitä puolisen litraa melkein laitoinkin. Olihan se ihan hyvää, mutta pidän edelleen enemmän äidin ohjeella tehdystä. Ohjeen säästän silti vastaisuuden varalle, sitähän voi varioida loputtomiin.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kämmekkäät

Siskon sukkien jälkeen iski sellainen uuden mallin valitsemisen aiheuttama ahdistus. On lukuisia asioita, joita haluaisin neuloa, jopa lukuisia sukkamalleja. Kirjastostakin hain yhden kirjoneulekirjan, joka houkuttelee. Enpä sitten kuitenkaan osannut päättää mallia tai valita lankoja. Siksi piti saada helppo ja nopea välityö. Langaksi valikoitui Drops Karisma, sinapinkeltaisena. Värivalinta tuskin yllätti ketään.


Ja se malli, kämmekkäät Eilen tein -blogin ohjeella. Hieman piti silmukkmäärien kanssa säätää paksummalla langalla, ja varttakin lyhensin omien mieltymysten mukaan.


Omia käsiä on suorastaan haasteellista kuvata. Sen voisin sanoa yhdeksi syyksi yhden käden kuville. Toinen syy on atoopikon halkeillut vasen käsi. Kolmas se tosiasia, että elämäni toisessa peukalokiilallisessa työssä sekosin jotenkin laskuista, minkä huomasin vasta päättelyvaiheessa ja toisesta kämmekkäästä tuli melkein kaksi senttiä pidempi. Hups.


Kalpea aamu näköjään välittyi kuviinkin. Onneksi tuo viimeinen edes vähän oikeamman väriseltä näyttää.


Ps. Eikku teki samat Nalle-langasta vuosi sitten, löytyy täältä.

lauantai 8. elokuuta 2015

Pikkusiskolle Pikkusiskosta

Polvisukista jäi vielä saman verran Pikkusiskoa jäljelle (koska saatoin hamstrata varuiksi liikaa). Ei taidakaan enää näin ohutta lankaa ilman lankakauppareissua saada.


Pikkusiskoa lahjoin ohuemmilla villasukilla. Mahtuu alkusyksystä tennareihinkin paremmin. Varteen testasin kaaripitsiä, johon ohje löytyy mm. täältä. Järjettömän helppo. Ensimmäisen mallikerran jälkeen ei ohjetta tarvinnut enää vilkaista, eikä pahemmin pitää lukua kerroksistakaan. Vähän huonosti kuvio tuosta kuvasta erottuu, kun en pingottanut, mutta googlen kuvahaku antaa varmasti parempia kuvia.


torstai 6. elokuuta 2015

Melkein ylipolvensukat

Syksypolvarit pikkusiskosta valmistuivat jo sunnuntaina, mutta jotenkin kuvaaminen aina jää silloin, kun pitäisi itsestäänkin jokin osa siihen saada. Hämärästä aamusta huolimatta valoa oli näköjään niin paljon, että kovin hailakalta tuo vihreä näyttää.


Yläreunan pitsi jostain Novitan sukkaohjeesta, hukkasin jo linkkini. Muuten omasta päästä ja sovittelemalla.


lauantai 1. elokuuta 2015

Mustikka-aika

Eilen hain viikonloppukukkia takapihalta.


Ja leivoin mustikkapiirakkaa äidin talouskoulun aikaisella ohjeella, joka on mielestäni vaatimattomasti paras. Viimevuotisia mustikoita löytyi vielä pakastimen pohjalta. Muumien Iltapurjehduksen miellän alku- ja loppukesän mukiksi, en osaa juoda siitä muulloin.


Aamut ovat olleet sumuisia jo jonkin aikaa ja tuoksuneet samalta kuin ala-asteen pihassa aina syksyn ensimmäisinä koulupäivinä. Niin tänäänkin.


Poljin hiekkatietä keskelle ei-mitään keräämään mustikoita talven varalle. Oli rauhallista, ainoatakaan ihmisen aiheuttamaa ääntä ei kuulunut. Pari kertaa humpsahdin melkein polvea myöten jonkin eläimen koloon. Hetkellisesti mielen perukoilla häivähti ajatus, ettei kukaan tiedä, missä olen. Mutta vain hetkellisesti. En edelleenkään osaa pitää metsää vaarallisena paikkana. Syksyinen metsä ja suopursun huumaava tuoksu, siinä on pala taivasta.